Pienen pojan evakkomuistoja

Minun evakkomuistoni ovat juhannuksesta 1945 huhtikuun lopulle 1946, noin yhdeksän kuukauden ajalta.
Evakkomatka Sallasta Kälviälle kesti syksystä 1944 huhtikuun puoliväliin 1946. Ensimuisto on kesältä 1945, luultavasti on ollut juhannus. Olin silloin 2,5-vuotias.
Olimme kirkossa, isä, äiti ja minä. Kirkossa oli väkeä hyvin paljon, luultavasti oli täysi tupa. Istuimme viimeisellä penkkirivillä käytävän vieressä, isä ja äiti rinnakkain ja minä isän sylissä. En voinut olla pitkää aikaa paikallaan. Niinpä isä laski minut lattialle, katsoin ympärilleni ja huomasin, että jos lähtisin äkkiä juoksemaan kirkkosalin etuosaa kohti ja kiertäisin penkkirivit ja tulisin toista puolta takaisin, niin kukaan ei ehtisi saada minua kiinni.
Pelko tekoni aiheuttamasta hälystä ja mahdollisista seurauksista saivat minut hillitsemään haluni toteuttaa yhden pienen pojan juoksukilpailun. Tuo edellä kuvattu tapaus oli lyhyt hetki, mutta vieläkin selkeä muistikuva mielessäni. Kuvattu tapaus oli luultavasti meidän 18-vuotiaan sukulaistytön ja hänen Kälviältä kotoisin olevan miehen vihkitilaisuus. Niistä häistä on todisteena kaksi valokuvaa. Toinen kuva on yhteiskuva hääväestä ja toinen kuva on se jossa, olen kahden vanhempien sisarieni kanssa, poseeraamassa pyhäpuvuissa. Toinen muistikuva on samalta kesältä 1945.

OLI AURINKOINEN kesäpäivä. Olimme ohivirtaavan joen rannalla, jossa oli lähitalojen emäntien kesäinen pyykkipaikka. Joukko minua muutaman vuoden vanhempia tyttöjä leikki vähän minusta kauempana, heidän joukossaan myös kumpikin sisareni. Minä leikin yksinäni erillään muista. Minua kiinnosti suuresti törmällä ollut nokinen pyykkipata. Niin siinä sitten kävi, että sotkin käteni padankyljestä nokeen. Mutta ei hätää, joki virtasi vieressä, ei muuta kuin käsiä pesemään. Kiven päällä seisten kurotin kädellä veteen, en ylettynyt ja seuraus oli, että putosin jokeen. Putosin niin, että pää ja kädet olivat alavirran puolella ja jalat ylävirran puolella. Ojensin käteni törmää kohti ja sain kiinni törmässä kiinni olevasta sammaltukosta. Samanaikaisesti jalkani kääntyivät virran mukana alaspäin. Vedin itseäni rantaa kohti ja onnistuin siinä. Sitten sammaltukko irtosi ja lähti silmieni edessä huilaamaan virran mukana. Olin jo niin lähellä rantaa, että pääsin konttaamalla kuivalle maalle. Muistikuva katkesi siihen.
Äitini kertoman mukaan minut oli havaittu pyykkipaikalta itkemässä märät vaatteet päällä. Arvoitukseksi jää se, että itkinkö sitä, että olin kastellut vaatteet, vai sitä, että olin sotkenut käteni nokeen. Tuskin se kuolemanpelkoa oli.

Olli Saariniemi
Salla


Juttu on julkaistu Koti-Lapissa 08.07.2026

Juttuja Saijalta