|
Elettiin marraskuun viimeistä viikkoa. Seuramme hirvenpyynti oli jo edennyt niin pitkälle, että saamatta ei ollut kuin muutama hirvi. Seuran yhteispyynti porukan kiintiöstä puuttui vain yksi vasa. Menin tapani mukaan, niin kuin olin tehnyt koko syksyn, aamulla hyvissä ajoin nylkyvajalle virittelemään nuotiota ja keittelemään kahvia. Odottamaan hieman jännittyneenä kuin niitä pyytäjiä sinä aamuna tulisi. Sen verran tuli, että ei yksin tarvinnut puhua. Aika kului ja näytti jo siltä, että vasa jää vielä tältä päivältä juoksemaan. Päivä oli valjennut, kello lähenteli yhtätoista, sitten paikalle saapui metsästyksen johtaja Erkki. Annoin hänelle lyhyen selonteon tilanteesta. Aikansa pähkäiltyään hän selosti suunnitelmansa. "Haen Pentin koiran ja menen katsomaan Aukiaanselkään jos sieltä löytyisi jälkiä joille voi koiran päästää." Mauri jolta se vasa puuttui, meni Erkin matkassa. Kello oli puolessa päivää, kun puhelin soi ja tuli ilmoitus, "Jäljet löytyi vaadin ja vasa. Koira on perässä, suunta on Kuutsivaara, lähdemme seuraamaan." Seuraaminen onnistui hyvin, koska samaan suuntaan meni metsäautotie, |
jota pystyi vielä ajamaan vaikka lunta oli jo kaksi-kolmekymmentä senttiä. Ajo jatkui noin puolituntia ja seisonta haukku alkoi. Tiedossa oli, että pyyntö koira oli sitä sorttia, että se ei anna periksi. Olihan sille ammuttu jo useita hirviä. Sitten tuli Erkin puhelin soitto ja tilanneselostus jota seurasi pieni pyyntö. "Tule tänne ja tuo se Maurin reppu joka on siinä autossa, me alamme tekemään tulija." Ei mennyt kahtakaan minuuttia kun puhelin soi, "Mitähän nyt?" kysyin itseltäni. Puhelimesta kuului Erkin hieman hämillinen ja vaisu ääni joka kysyi, "Onko sinulla tulitikkuja?" vastasin myöntävästi. Keräsin tarvittavat tavarat ja lähdin matkaan hirvenpyytäjien seuraan. Eikä siinä kauaa mennyt kun pienet kynsitulet loimusivat sen verran, että makkarat saatiin sen verran lämpimäksi, ettei suuta palellut. Koiran haukunta kuului tasaisena noin kilometrin päästä, paikoin jyrkän vaaran päältä. Aika kului ja haukku jatkui tasaisena, miehiä alkoi kylmä vaivata. Erkki katseli puhelimesta kuinka monta kertaa koira haukahtaa minuutissa. Sitten hän sanoi, "Kyllä se nyt on kypsä, minä lähden." |
Ei muuta kuin panoslipas paikoilleen, panos piippuun, varmistin päälle, kivääri olalle ja sitten matkaan. Erkki kävelee vielä tietä pitkin noin kaksisataa metriä ja sitten pysähtyy ja minun puhelimeni soi. Erkin ääni sanoi "Nyt minä lähden." ja vastasin "Hyvä on." Ennen kuin olin sulkenut puhelimeni, niin sanoin Maurille. "Nyt sitten mitataan metsästyksen johtajan taidot." Erkin puhelin oli vielä auki ja hän kuuli minun sanomiseni. Lieneekö saanut siitä ylimääräisen adrenaliini ruiskeen jota hän kyllä tarvitsi, että selviää edessä olevasta ponnistuksesta, sillä edessä oleva taival haukulle ei ollut helppo. Kun Erkki häipyi metsän peittoon niin vilkaisin kelloa, se oli tasan kaksi iltapäivällä. Mauri lähti Erkin perään, tällä kertaa reppu selässä. Minä jäin yksin tienpäälle kävelemään edestakaisin ja kuuntelemaan hiljaisuutta. Sitten hiljaisuuden rikkoi kiväärin laukaus, joka kuului vaaran päältä. Katsoin kelloa, se oli kymmentä vailla kolme. Kolmen aikana oli pimeää, eikä ampuminen olisionnistunut. Odotin, tuleeko toista laukausta, ei tullut. Sanoin itselleni, "Ohi meni." |
Mutta sitten puhelin soi ja Erkki sanoi. "Nyt pitää saada hakumiehet, vasa on nurin." Muutaman puhelinsoiton jälkeen hakumiehet saatiin ja heille näytettiin jäljet jotka Erkki oli jättänyt tullessaan tienvarteen. Mauri oli jäänyt vasan luokse odottamaan hakumiehiä. Sovittiin jatkotoimet ja me Erkin kanssa päästiin lähtemään kotipirtin lämpöön. Ulkovaatteiden riisumisen jälkeen oli aika nauttia ruoasta, jonka vaimo oli valmistanut ennen töihin lähtöä. Kokopäiväinen ulkona oleminen, pirtin lämpö ja maukas ruoka raukaisivat niin mielen kuin kehonkin ja pirtin sohva veti miehen omaan syliinsä. Uni oli viemässä miehen untenmaille, mutta ennen kuin näin tapahtui, kuulin vielä Erkin äänen joka kysyi. "Onko sinulla tulitikkuja?" Sitä mitä hänelle vastasin en enää kuullut. 6.2.2024 |