Tuli tuhosi Saijan kyläkaupan

Koillis-Lappi 16. elokuuta 2007

Sallan Saijan kyläkauppa tuhoutui tulipalossa myöhään maanantai-iltana. Tuli tuhosi kokonaan lähes kahdensadan neliön suuruisen puurakenteisen rakennuksen. Henkilövahinkoja palossa ei sattunut. Palon syttymissyy ei ole selvillä.
Naapuri havaitsi iltayöstä loimotusta kaupan suunnalta ja ilmoitti havainnostaan pelastuslaitokselle. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta 22.45. Sallasta palopaikalle lähti kolme ja Savukoskelta yksi sammutusyksikkö. Niin ikään Sallan VPK:n Saijan kyläosasto hälytettiin paikalle. Paikalla oli noin 20 palomiestä sammutustehtävissä sekä jälkisammutuksessa tiistaiaamuun asti. Rajavartiolaitoksen valmiuspartio oli myös tehtävissä mukana.
- Kyläosaston käytössä on metsäpalojen torjuntakalustoa. Miehet olivat selvittäneet letkut ja vesisuihku oli suunnattu tulta päin, kun me tulimme paikalle, Sallan palopäällikkö Juha Kunnari kertoo. Vettä kyläosaston putkeen saatiin läheisestä joesta, jonka vettä tarvittiin vielä yön aikanakin.
Jo palon alkuvaiheessa huomattiin kuinka tuli riehui rakennuksen katolla ja tulenlieskat pukkasivat ulos räystäiden alta eli rakennus oli yläosastaan ympäriinsä tulessa.
Kaupan pihalla olevaa polttojakelukenttää suojattiin vesisuihkuilla, joten liekit eivät päässeet sinne. Palopaikan välittömässä läheisyydessä ei ollut muita rakennuksia.
Saijan kyläkaupan vanhempi hirsirakenteinen puoli oli rakennettu 1940-luvulla. Rakennusta oli myöhemmin laajennettu. Liiketilaa kaupassa oli noin 140 neliötä ja loput varastotilaa.

K-Extra Kallioinen

Kyläkauppa on ollut tärkeä niin Saijan kyläläisille kuin
myös mm. lomalaisille. Kauppa paloi maanantain ja tiistain
välisenä yönä maantasalle.

 


Tulevaisuuden näkymiä

Laajakaista Saijalla