Maisemanhoitotöitä tehtiin 10.6.2024 – 31.10.2024 välisenä aikana. Työt teki Kari Saariniemi. Tukihenkilönä, valmentajana ja suunnittelijana oli Erkki Yrjänheikki. Työt tehtiin Saijan kyläyhdistyksen hakemalla palkkatuella ja päätarkoituksena oli oppia eri työkohteissa käytettävät tekniikat ja saada tätä kautta työn tekoa edistäviä taitoja ja ennen kaikkea tottumusta itsenäiseen työskentelyyn. Pääkohteina olivat, ympäristön siivous, näkemäalueiden avaaminen ja maisemanhoitoraivaukset.
Uimarannan ympäristö haravoitiin. Huussi ja pukukoppi siivottiin. Saija-Pirtin ympäriltä haravoitiin kävyt, havunneulaset ja oksat pois ja huussit siivottiin. Roskat kerättiin pois tienvarsilta. Venevalkamassa lyhennettiin tolpat ja peitettiin. Roskat kerättiin pois. Uimarannan tienviitta korjattiin ja siirrettiin tien toiselle puolelle. Halkokatoksen räystäät korjausmaalattiin katon tervauksen jäljiltä. Hautausmaan ympäristö siivottiin. Soramontun ympäristö raivattin. Vikalatvaiset männyt sahattiin pölkyiksi ja siirrettiin Saija-Pirtille. Uittokyltin pystytys aloitettiin lossin rannassa. Asiantuntijoina toimivat Lauri Snellman ja Tapio Sipovaara Itä-Lapin uittomuistohankkeesta. Törmäsenkujan tienvarsien raivaus aloitettiin.
Uittokyltti saatiin valmiiksi ja puskat raivattiin sen ympäriltä. Tienvarret raivattiin Törmäsenkujalla. Tielle yltävät oksat sahattiin puista. Kilikkalan palsta raivattiin. Saija-Pirtillä tehtiin halkoja. Uimarannan tienhaaran näkemäalue raivattiin. Raivaus Rantalan palstassa alkoi.
Rantalan palstan raivaus jatkuu. Miuluksentien näkemäalue raivattiin. Kaija Sinkon palsta raivattiin. Tienvarsia raivattiin Vaaranlenkillä. Ollilankujan tienviitta siirrettiin tien toiselle puolelle ja näkemäalue raivattiin. Vaaranlenkin tienhaarassa kaadettiin iso kuusi ja parannettiin näkemäaluetta. Leanterissa harvennettiin tiheä haavikkopuska pellon eteläreunassa ja pellon reunan pensaikko, jotta peltomaisema näkyy paremmin esimerkiksi kylätielle.
Tienvarsien raivaus Jaakkosen palstassa alkoi. Kaadettiin koivuja, jotka kasvoivat mäntyjen vieressä. Koskelan kohdalla olevan ojan kohdalla tehtiin parempi silta. Ollilankujan kohdalla sahattiin tielle yltävien puiden oksat.
Tienvarret raivattiin ja näkymää pelloille parannettiin Jaakkosen palstassa. Ylimäisen palstan tienvarret raivattiin ja näkymää pelloille parannettiin. Pudoteltiin tien ajoradan päälle ulottuvia liikennettä haittaavia oksia Törmäsenkujalla ja Vaaranlenkillä. Samoin pudoteltiin Rantalan, jakokunnan venevalkaman ja Laitisen kohdalla koivun oksia, jotka estivät jokinäkymää. Valorannantiellä parannettiin näkyvyyttä mutkan kohdalla.