Kaksi selkäasaunaa
Lukijalta
Vuosien varrella on käyty niin oppineitten kuin meidän vähemmän oppineitten ylläpitämää keskustelua siitä, onko fyysinen kuritus lapselle hyväksi, vai onko se lapsen tulevaisuuden kannalta huono asia. Omasta lapsuudestani muista kaksi tapausta jolloin äiti tarttui koivuniemen herran apuun kurittaessaan minua tekemien kolttosten takia. Ensimmäinen tapaus oli sellainen, että siinä oli vaarassa kolmen pikkupojan henki, jos se olisi epäonnistunut.
Evakosta palaavat saijalaiset eivät kaikki palanneet suoraan kotipaikalle Saijalle vaan tulivat ikään kuin vähitellen, välilanssien kautta, vähin erin viivytellen ja odottaen, että kaikki miinat oli raivattu pois ja muutenkin elämisen mahdollisuudet olisivat jollain tavalla kunnossa. Yksi tämmöinen välilanssi oli Vuostimon kylä Kemijärvellä. Siellä olleet Saijan kylän asukkaat perustivat 1947 urheiluseuran, jolle annettiin nimeksi Saijan Vauhti. Kun urheiluseuran perustajat olivat tulleet kotitantereilleen ja päässeet elämisen alkuun, tuli eteen seuratoiminnan virittäminen ja urheilukentän tekeminen. Me silloin viisi-kuusivuotiaat pojatkin olimme mukana kaikessa, seuraten tarkasti miten dynamiittipanos tehtiin ja asetettiin kannon alle. Olihan se niin kiehtovaa, kun huudettiin ”ampu tulee palaa jo”, ja sitten juostiin karkuun ja se jysähti.
NE OLIVAT vuosia, jolloin jälleenrakennusvaihe oli vielä kiivasta ja uusia taloja rakennettiin. Uusiin taloihin muurattiin pirtin ja kamarien uunit luonnonkivestä. Kivet nostettiin läheisestä Sarivaarasta. Ukkini, joka oli jo lähellä seitsemääkymmentä, oli yksi heistä, jotka nostivat kivet useampaan taloon. Ukin dynamiitit olivat tulilankakerän kanssa aitan ylenemällä orrella. Nallit olivat ties missä, Ukin omassa tallessa. Mutta ei mitään hätää, kyllä keinot keksitään kun tehtävä on riittävän mielenkiintoinen.
Naapurin poikien Erkin ja Veijon kanssa yhteisesti asiaa tuumattaessa Veijo ilmoitti, että nallit löytyvät hänen isänsä kätköistä ja Erkki taas sanoi, että tulitikkuja on heidän navetan muuripadan pankolla. Siinä sitten sovimme, milloin toimeen ryhdytään ja missä tavataan. Niinpä sitten itse kukin teki sovitulla tavalla. Kun tarvittavat tavarat olivat kasassa, lähdimme muina miehinä etsimään sopivaa paikka missä räjäytys voitaisiin suorittaa. Matkamme kulki Uutelan pihan kautta Kaksuopajan aavan tien toiselle puolelle. Sieltä löytyi noin neljänkymmenen metrin päästä sopiva kanto, jonka tyven oli kettu kaivanut ontoksi. Sinne oli hyvä asettaa räjähdyspanos. Ei sitten muuta kuin toimeksi.
Nalli työnnettiin pötkön toiseen päähän. Noin kymmenen senttiä pitkä tulilanka nalliin ja panos kannon alle. Tulilanka syttyi toisella tikulla. Sitten huuto: ampu tulee, palaa jo. Juoksimme tielle päin, tarkoitus oli ehtiä tienviertä kulkevaan matalaan ojaan ja sieltä tarkkailla pamauksen seurauksia, mutta emme ehtineet juosta kuin ehkä kolmekymmentä metriä kun selkämme takana jysähti. Palasimme katsomaan, mitä olimme saaneet aikaan. Kanto oli noussut räjähdyksen voimasta ylösalaisin syntyneen kuopan reunalle.
Palasimme hiljaisina poikina kukin tahollemme, hieman jännittäen mitä meidän tempustamme seuraisi. Olisiko sitä kukaan edes huomannut. Kyllä oli huomattu, oli se sen verran kova pamaus, että se kyllä kuului lähimmäisiä talojakin kauemmas. Kun sitten viivyttelyjen jälkeen menin aikanani kotiin ja äiti huomasi minun tulleen, niin välittömästi hän katkaisi navettaluudasta risun, eikä sitten muuta kuin poika polvelle, housut nilkkoihin ja vitsalla paljaalle pyllylle. Itku ja paha mielihän siitä tuli, niin pojalle kuin luultavasti äidillekin. Hän ymmärsi, mihin vaaraan olimme itsemme saattaneet.
TOINEN VASTAAVANLAISEN kurituksen arvoinen tapaus sattui noin kaksi vuotta myöhemmin. Olimme Erkin kanssa samalla koulun toisella luokalla. Ajankohta oli alkutalvea ennen joulua. Päivä oli pilvinen ja lumi oli sellainen, että siitä voi tehdä lumipalloja. Kävellä venttasimme ilman kiirettä koulupäivän jälkeen kotia kohti. Lumipalloja valmistui tasaiseen tahtiin. Pallot löysivät maalinsa tienvarren ulkopuolelta. Keskinäistä kinaa ei meillä sillä kertaa ollut. Matkan varrella, Usvolan mäen alla oli pieni vaatimaton neliseinäinen mökki. Mökissä asui kylän vanhimpiin asukkaisiin kuuluva nainen yhdessä poikamies-poikansa kanssa. Kun tulimme Erkin kanssa tiessä olevan mutkan takaa lähelle mökkiä, niin näimme, että mökin vanha asukas oli oven ulkopuolella ja katseli ympärilleen. Mikä lienee ollut se mielenoikku, joka sai meidät valtaansa: yhteisestä sopimuksesta teimme lumipallot ja heitimme pallot tätä vanhaa naista kohti ja samalla huusimme, että "Veijon morsian”. Tämän teon jälkeen juoksimme Helisteen mäen päälle jatkaen kotimatkaa vaitonaisina ja hieman katuvaisina.
Tämä meidän tekomme vanhaa naista kohtaan tuli ilmi heti. Pahanteon kiihkossa emme olleet huomanneet, että meidän perässämme, aivan välittömässä läheisyydessä oli noin viisikymmenvuotias kauppareissulla ollut nainen. Kun nainen oli tullut mökin kohdalle, hän näki, että mökin vanha nainen oli vielä mökkinsä edessä ja itki. Kun hän kysyi, miksi nainen itki, sai hän heti tietää keitä olivat ne, jotka olivat pahan mielen hänelle aiheuttaneet. Sattui vielä niin, että tämä kauppareissulla ollut nainen asui perheensä kanssa meidän pikkupuolella. Tieto meni välittömästi äidilleni. Äiti taittoi heti käytetystä saunavastasta pitkän varvun, riipi jäljellä olevat lehdet pois ja ei sitten muuta kuin pojalta housut nilkkoihin ja vitsalla paljaalle pyllylle. Itku ja häpeäntunne siitä tuli, kun kauppareissulla ollut nainen katseli asuntonsa ovelta toimitusta.
Rikos, tuomio ja tuomion täytäntöönpano sopivat saman tunnin sisään. Se oli toimintaa joka tehosi.
OVATKO NÄMÄ kaksi fyysistä kuritusta sitten vaikuttaneet kielteisellä tavalla minun myöhempään elämääni? Siihen en usko. Näihin kahteen kuritukseen oli niin painavat syyt, että äidillä oli täysi oikeus siihen aikaan toimia tuomarina ja tuomion täytäntöönpanijana. Minkäänlaista katkeruutta en äitiäni kohtaan tuntenut silloin enkä sen jälkeenkään.
Olli Saariniemi
Salla
