Paavo ja kotkan pesäpuu.
Teksti Anneli Laine
Paavo ja kotkan pesäpuu.
Kotimaan suuriin ikäluokkiin ja Saijalla kolmen sukupolven asumukseen syntyi Paavo keskelle kahta pimeää, jouluna 1950. Saimi-äidin ja Aate-isän lupaus huhtikuussa 1947 pysyä toistensa rinnalla myötä ja vastamäessä elämänsä loppuun saakka todentui ajan saatossa. Lapsia perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi, ikäjärjestyksessä Paavo kolmantena. Sodanjälkeinen köyhyys ja ahtaasti asuminen kuuluivat elämisen arkeen myös itäkairassa Lapissa. Veikkolaksi kutsutussa kahden huoneen ja pirtin käsittävässä asumuksessa asui kymmenkunta ihmistä. Posiolta muuttanut miniä sai totutella siippansa ja viiteen nousseen lapsikatraansa kanssa kahdessa kamarissa talon tavoille anoppinsa ja lankomiesten ohjauksessa.
Ylisukupolvinen yhteiselo jatkui heinäkuuhun 1957. Seitsenpäinen sakki muutti maantien toiselle puolelle Aate-isän omin käsin rakentamaan puolitoistakerroksiseen omakotitaloon. Heti muutosta Paavoa odotti syksyllä tien takana seisova Saijan kansakoulu. Veikko-sedän hevonen ja tuolloin ilmestynyt Hevosviesti -lehti innostivat pientä poikaa hevosten piirtämiseen. Sarilampi, metsämaat ja luonto kaikkinensa kiinnostivat Paavoa havainnoimaan ympärillä tapahtuvaa. Linnut, metsän eläimet, maisemat ja ihmisten muotokuvat hinkuivat vuorollaan pääsyä paperille ja kankaalle. Lapsuuden innostajana toimi opettaja Karppanen. Hän esitteli luokassa Paavon piirustuksia muille oppilaille tituleeraten jo alaluokilla poikaa taiteilija Laineeksi.
Kansakoulu ja 51 päivää kotijalasta Peltoperän bussilla kuljettu jatkokoulu Lakijängällä toimivat nuoren opinahjoina. Isä oli seuraillut poikansa tunteenpaloa taiteeseen. Hän eli aikaansa edellä tuodessaan Rovaniemen reissultaan öljyvärit Paavolle tämän ollessa vasta 15-vuotias. Tuohon aikaan kun taiteilua ei pidetty oikeana työnä, hyvä jos harrastuksena. Kirjeopiston piirustuskoulu antoi Paavolle perustietämystä piirtämisen saloihin.
Tottelevaisena pientilallisen poikana maataloustyöt "hevosmiehenä" olivat tulleet tutuiksi pienestä pitäen. Rintamalla olleelle isälle myönnetyt lisämetsät tarjosivat savottahommia Paavon ohella veljille ja muutamalle muulle lähiseudun miehelle. Jokiuitosta kertyi omanlaisensa kokemukset jätkien tarinoidessa iltanuotiolla. Vesistöistä ja metsän koluamisesta Jeppe-koiran kanssa karttui lisäsärvintä ruokapöytään, tuotti mielihyvää ja tietämystä luonnon moninaisuudesta.
Isän kirvesmiestyöt Sallan koulurakentamisessa päättyivät sydänsairauteen jo 50-vuotiaana ja äidin navettatyöt samasta syystä viitisen vuotta myöhemmin. Pientila ei elättänyt suvun jatkajia. Lapsilauman oli hakeuduttava muualle leivän ääreen - kuka minnekin. Isän innostamana Paavo hakeutui ammattikouluun Rovaniemelle. Maatalouskonekorjaajatutkinnon jälkeen armeijan harmaat odottivat Sodankylässä. Kirkonkylässä lujitemuovikurssin ja sen myötä tehdyn työrupeaman jälkeen koneistajaopinnot tutussa opinahjossa poikivat vakituisen työpaikan kesällä 1974 Rovaniemeltä.
Saman vuoden elokuussa silmäparit ja sydämet kohtasivat. Paavon ja Annelin ensikohtaamisesta syntyi elämänkumppanuus, joka jatkuu harmonisena yhteiselona edelleenkin. Ujonsorttinen Paavo sai Annelista todellisen muusan, joka innostui siippansa upeista teoksista ja kannusti miestään entisestään taiteen pariin. Rovaniemellä pidetystä ensimmäisestä näyttelystä tulee kuluneeksi ensi vuonna 40 vuotta. Ensinäyttelyn jälkeen yli 50 omaa näyttelyä on ollut esillä eri puolilla Suomea. Maailman tietoisuuteen Paavo ja hänen kädentaitonsa levisivät vuonna 1993. Unicef oli valinnut pitkän prosessin jälkeen hänen punatulkkuteoksensa maailmanlaajuisiin korttilajitelmiinsa. Noin 1,5 miljoonan kortin välityksin ja myyntituotoin kehitysmaiden lapset saivat osakseen parempaa elämää. Kaikkiaan kuudesta teoksesta valmistetut kortit ovat kiidättäneet Unicefin kautta tietoa lappilaisesta taiteilijasta harvalukuisessa taiteilijaryppäässä ympäri maapallon. Paavon Unicefiin suuntaama vapaaehtoistyö sai jatkoa, kun hän rupesi vetämään lasten kuva- ja luontokerhoa sekä toimimaan tukihenkilönä Neuvokasverkostossa vuodesta 1995 lukien.
Vanhemmat muuttivat Paavon perässä Rovaniemelle 1977. Isä kuoli 1993. Saimi-äiti kiitteli usein asuinpaikan valikoitumista juuri Rovaniemelle, jossa hän sai Paavon perheeltä turvaa, hoivaa ja lopulta omaishoitoa pitkän elämänsä loppuun, kevääseen 2014 saakka.
Kädentarkkuutta vaatinut koneistajan työ päättyi, kun Paavo siippansa tuella ryhtyi kokopäiväiseksi taiteilijaksi vuonna 1994. Teoksissa lyijykynän ja öljyvärien ohessa pastelliliidut, vesivärit, guassi ja akryyli sekä viimeisimpänä raapetekniikka (scratchboard) ovat siivittäneet siivekkäitä ja muita aiheita kotisuomeen ja muualle. Luonnosta ammennettujen aiheiden ja kotigalleriassa syntyneiden alkuperäisteosten rinnalla taiteen oheistuotteet ja käyttöesineet ovat Taidetuote Laineen kautta vieneet Saijan kylän vaatimattomasta ja taitavasta kasvatista viestiä laajalle asiakaskunnalle.
