Aapa-Tuohilammen silta

Reitin ehkä vaativimpia kohteita oli Aapa-Tuohilammen silta. Siitä piti tehdä kestävä, jotta tamppari pääsee turvallisesti yli. Työ aloitettiin 24.10.2006 ja se kesti kymmenen työpäivää. Sillan eri vaiheissa tarvittiin kaivinkonetta, traktoria, kauhaa, sorakärryä ja tukkikärryä. Itse silta tehtiin pääosin moottorisahalla. Ensi alkuun piti kaivaa syvennykset arkuille. Ne piti tehdä niin, että kaivinkoneella pääsee menemään vierestä ojan yli toiselle puolelle.

Kaivinkoneella tasoitettiin reittiä samanaikaisesti, joten se oli aina sopivan lähellä, kun sitä tarvittiin. Syvennyksien teon jälkeen aloitettiin arkkujen teko. Tarvittavat pylväät olivat noin kilometrin päässä työmaalta, joten ne jouduttiin sahaamaan siellä sopivan pituisiksi ja siirtämään autolla paikan päälle. Pylväät olivat entisiä sähköpylväitä, jotka oli vaihdettu uusiin Sallassa tehtävän tietyön yhteydessä.

Syvennyksen kaivamista arkulle.

Toisen syvennyksen kaivuu.

Soran siirto toiseen arkkuun.

Arkun täyttö.

Varaimella tehtiin jälki salvokselle.

Valmis salvos.

Pylväät sahattiin 2,60- ja 3,20-metrisiksi ja niitä aseteltiin päällekkäin niin paljon, että laki tuli reitin maantason korkeudelle. Jokaiseen pylvääseen sahattiin salvos kumpaankiin päähän. Näin ne saatiin pysymään tukevasti kasassa. Salvos piirrettiin varalla ja sahattiin sen jälkeen moottorisahalla. Lopuksi salvokset varmistettiin vielä kierretangolla, joille porattiin reiät bensiinikäyttöisellä porakoneella.

Seuraavaksi oli niskapuiden vuoro. Ne olivat noin 6-metrisiä ja niitä tuli 6 kappaletta. Nekin pultattiin kiinni kierretangoilla. Tämän jälkeen oli soran vuoro. Se haettiin Aatsingista traktorilla. Arkut täytettiin toisella traktorilla. Tämä työvaihe piti tehdä niin, että ensin täytettiin tien puoleinen arkku, jonka jälkeen laitettiin kansipuut paikoilleen. Vasta tämän jälkeen päästiin täyttämään toinen arkku. Samalla tuli testattua sillan kantavuus. Traktori painoi noin 6000 kg, mutta silta ei silti taipunut yhtään.

Silta valmistui 8.11.2006. Siihen laitetaan vielä reittimerkit molemmille puolille, jolloin se voidaan ottaa käyttöön.

Bensiinikäyttöinen porakone.

Reikien porausta kierretangoille.

Soran levitys.

Valmis silta tien puolelta.

Silta sivulta päin.

Silta alapuolelta.


Pääsivulle