Sinikka ja Toivo ovat olleet naimisissa 72 vuotta

Terttu Pohtila

Sinikka ja Toivo Kallioinen elivät tietämättään lähekkäin jo nuorina Lapin sodan evakkotalvena Kälviällä. Tammikuussa 90 vuotta täyttänyt Sinikka ja toukokuussa 91 vuotta täyttänyt Toivo olivat silloin noin 12-vuotiaita.
- Kävimme maitoa samasta meijeristä, mutta emme tienneet toisistamme mitään, Sinikka kertoo. Nyt Kallioiset istuvat vierekkäin hoivakoti Hopeaharjussa Sallassa. Keskustelun kuluessa he kääntyvät usein katsomaan toisiaan, ja katseessa on lempeää lämpöä. Pariskunta meni naimisiin 15. huhtikuuta 1951. Aika on vienyt Sinikalta heikoiksi jalat ja Toivolta muistin, mutta yhteinen taival jatkuu edelleen, 72 vuoden kuluttua. He asuvat eri huoneissa mutta viettävät aikaa yhdessä joka viikko, kun heidän poikansa Tuomo käy heitä katsomassa. Kumpikin on kotoisin rajan taakse jääneeltä alueelta, Sinikka Alakurtilta ja Toivo Kairalasta. Molempien perheet muuttivat sodan jälkeen Kälviältä Saijalle, jossa Sinikan isä Arvid Virkkula toimi osuusliike Sallan myymälänhoitajana. Nuoret varttuivat ja kohtasivat riennoissa yhdessä muun nuorison kanssa.
- Tutustuimme pikkuhiljaa. Kävelimme yhdessä Kukkurassa ja Kolsanharjulla, ja siitä se lähti. Kiinnostuin Toivosta, kun hän oli semmoinen rauhallinen ja miellyttävä mies. Toivo kuuntelee vaimonsa puhetta leppoisasti hymyillen, mutta muistisairautensa vuoksi hän ei pysty enää juuri osallistumaan keskusteluun. Kertoiko mies aikoinaan perusteluja, miksi hän ihastui vaimoonsa?
- Ei sitä semmoisia silloin puhuttu, Sinikka herahtaa nauramaan.
Sinikka ja Toivo Kallioinen olivat kolmas pari, joka vihittiin edellisenä kesänä valmistuneessa Sallan kirkossa. Morsiamella oli yllään valkoinen vihkipuku ja huntu. Perhe oli ostanut kankaan, ja puku teetettiin ompelijalla.
- Siihen aikaan monet kävivät vihillä pappilassa, ja vain harvoilla oli hääpuku.Vihkitoimituksen suoritti pastori Sinnemäki. Ajan tavan mukaan kulkuvälineenä oli linja-auto, kun hääväki siirtyi kirkosta kotikylään Saijalle.
- Hääjuhla pidettiin osuusliike Sallan ravintolassa Saijalla. En muista, kuinka paljon vieraita oli, mutta runsaasti kyläläisiä sinne oli kokoontunut. Juhlan jälkeen oli tanssit kylän tanssipaikassa, parakissa, Sinikka kertoo. Nuoren parin aloittaessa yhteiselämäänsä suuri osa kylästä oli jo rakennettu uudelleen sodan tuhojen jäljiltä, mutta rakentamista riitti vielä. Ensimmäinen koti oli Sinikan vanhempien kanssa samassa talossa, jossa toimi myös kylän kauppa. Ensimmäinen lapsi, Tuula, syntyi vuoden 1951 lopulla. Tuomo syntyi seuraavana vuonna ja Tapio vuonna 1955. Sinikka oli viikot yksin, kun mies oli savotalla.
- Onneksi ne lapset olivat kilttejä, huomauttaa väliin haastattelutilanteessa mukana oleva Tuomo. Äiti vahvistaa, että näin oli. Hän kertoo, että pojat painivat mielellään leikkipainia, ja isä oli maassa kontallaan tuomarina.

Samat harrastukset ovat yhdistäneet Sinikkaa ja Toivoa halki vuosikymmenten. He kulkivat yhdessä kalassa, metsällä ja marjassa. Kausi alkoi korvasienten keruulla toukokuussa, ja myöhemmin tulivat vuoroon mustikat, hillat ja puolukat. Syksyllä pyydettiin metsoja ja muita kanalintuja sekä oltiin hirvimetsällä. Nykyisen kaltaista metsätieverkostoa ei ollut, joten marjaan lähdettiin usein veneellä, ja keruupaikoille käveltiin kilometrejä. Parhaana kesänä mustikoita kertyi 3000 litraa. Muitakin marjoja pariskunta ja myös lapset keräsivät myyntiin.
- Saavi oli veneen keskellä ja yleensä täynnä, kun tultiin pois, Tuomo Kallioinen kertoo.
- Mukavaa hommaa se oli. Aamulla lähdettiin marjaan neljän aikaan, Sinikka sanoo.
-Kalassa Sinikka ja Toivo kulkivat kesällä ja talvella. Kodin lähellä on lampi, jossa Sinikalla oli katiska. Sieltä hän sai elämänsä isoimman kalan, noin kymmenkiloisen hauen. Toivo oli töissä savotalla metsurina, ja Sinikka oli kymmenen vuotta Suoltijoen kämpällä kokkina, jossa ensimmäinen, 12-tuntinen työvuoro alkoi jo kello kolme aamuyöllä. Sinikan työura päättyi astman puhkeamiseen, minkä jälkeen hän on ollut eläkkeellä. Hän hoiti perhettä ja teki käsitöitä, joista osa koristaa parin huoneita Hopeaharjussa. Aika oli joskus yksinäistä, sillä Toivo oli viikot savotalla. Toivo oli taitava rakentaja. Hän ja Sinikan isä rakensivat muutaman sadan metrin päähän kaupasta omakotitalon, johon Sinikka ja Toivo muuttivat vuonna 1955. Vuonna 1980 Toivo teki taloon suuren remontin. Nyt siinä asuu Tuomo, joka teki elämäntyönsä Rautaruukilla Raahessa ja muutti sieltä joitakin vuosia sitten Sallaan vanhempiensa luo heistä huolehtimaan. Kallioiset muuttivat vuonna 2000 Saijalta kirkonkylälle lähemmäs terveyspalvelulta. Sinikka on kokenut elämässä useita vaarallisia tilanteita astmakohtausten takia.
- Toivo pelasti minut neljä kertaa. Kerran hän lähti viemään minua yöllä terveyskeskukseen. Olin tajuton, ja hän oli miettinyt, ottaako Kelloselästä taksimiehen mukaan, jotta voisi keskittyä minun hoitamiseen. Hän päätti kuitenkin ajaa itse. Terveyskeskuksessa minua virvoiteltiin kauan. Lääkäri sanoi, että onneksi Toivo ei pysähtynyt matkalla, sillä viivytys olisi todennäköisesti koitunut kohtaloksi, Sinikka kertoo.
Nyt pari viihtyy hoivakoti Attendo Hopeaharjussa. Toivo on asunut siellä reilut kaksi vuotta ja Sinikka hieman yli vuoden.
- Täällä on hyvä asua, ei ole mitään moitittavaa. Hoitajat ovat ystävällisiä.
Kumpikin on lähtöisin isosta perheestä, Sinikalla oli seitsemän sisarusta ja Toivolla yhdeksän. Vielä viime vuoden alkupuolella Toivon sisarusparvesta neljä oli yhtä aikaa Hopeaharjussa. Sisko Aino kuoli reilu vuosi sitten ja Saijalla pitkään kauppaa pitänyt veli Martti keväällä. Vanhin sisko Kerttu asuu Toivon naapurihuoneessa. Sinikka toteaa, että avioliitto on ollut oikein hyvä. Hän ei tiedä muita yhtä kauan naimisissa

olleita pareja. 50 ja 60 vuotta eivät ole tavattoman harvinaisia, mutta yli 70 vuoden liittoja on harvassa. Jokaiseen parisuhteeseen kuuluu myös ristiriitoja.
- Olisi ollut tylsää, jos niitä ei olisi ollut, mutta sovinto oli sitä mukavampi sitten. Toinen olisi alistettu, jos kumpikin ei olisi uskaltanut sanoa, mitä ajattelee, Sinikka pohtii. Hänen mukaansa mitään erityisiä riidanaiheita ei ollut, mutta kiistaa saattoi tulla, jos jommallakummalla oli huono päivä.
- Siinä tilanteessa toinen lähti ulos kävelemään. Sieltä tultua kaikki oli hyvin. Olisiko pitkään avioliitossa olleella vinkkiä yhteiseloon nuoremmille?
- Pitää antaa tilaa toisellekin, ettei jompikumpi hallitse yksin, Sinikka sanoo. Hän suosittelee hyväksi kokemaansa keinoa, että riitatilanteessa toinen lähtee ulos.
- Puhumallahan asiat selviävät, mutta kun on oikein vihainen, niin kuka siinä puhuu. On helpompi käsitellä asioita sitten, kun mieli on tuulettunut. Mikä on ollut parasta elämässä, mitkä ajat jäivät parhaina mieleen?
- Tämä, Sinikka viittaa mieheensä. Minusta ne ovat kaikki olleet hyviä aikoja.