Saijan viinakauppahihon syntysanat

Olen monet kerrat ajatellut kirjoittaa muistiin, miten kyseinen hiihto lähti aikoinaan käyntiin ja levisi laajalti kansalaisten tietoisuuteen ympäri valtakuntaa.
Vuosi oli 2000. Moottorikelkkareittiä suunniteltiin ja valmistelutöitä tehtiin välillä Salla-Saija-Savukoski. Olin mukana talkoissa sekä Savukosken että Sallan suuntaan. Kolmas suunta talkoilla oli Naruskalle menevä alempitasoinen epävirallinen moottorikelkkaura. Kelkkareittien lanaus aloitettiin talvella 2001. Lanaus suoritettiin moottorikelkan perässä vedettävällä rautaisella lanalla. Osallistuin siihen Saijalta käsin, jokaiseen kolmeen suuntaan.
Kilometrejä kertyi yhdensuuntaisesti noin viisikymmentä. Yhdelle lanauskerralle tuli mittaa yli sata kilometriä. Sen jälkeen ura oli tasainen ja suorastaan houkutteli hiihtämään. Kelkan päällä istuessani päätin mielessäni, että kevätkelien tullessa hiihdän Saijalta Sallaan tuon 44 kilometrin pituisen matkan.
Kolme neljäsosaa matkasta oli minulle ennestään tuntematonta metsien ja aapasoiden ylittävää taivalta. Lisäksi erämaan poikki yksin hiihtäminen ei sittenkään tuntunut järkevältä kuntoilumuodolta.
Saman vuoden jouluna Helsingissä asuva, saijalaista lähtöä oleva, Hieronymus Mesikämmen (Nevalan Veikko) oli käymässä kotipaikallaan Saijalla. Kerroin hänelle aikomuksestani suorittaa kyseinen hiihto tulevien kevätkelien aikana. Silloin Hieronymus esitti, että hiihdetään yhdessä pääsiäisenä, kun hän tulee seuraavan kerran käymään. Sanoin, että niin me tehdään ja hiihdetään suoraan viinakauppaan. Niin kuin ennen vanhaan savottamiehet, raskaan talvisavotan päättymisen jälkeen. Nostetaan sukset pystyyn kaupan ovenpieleen ja mennään reppuselässä sisälle. Viinakauppahihdon syntysanat oli lausuttu.

Talvi kului, tuli pääsiäisviikon aika. Hieronymus tuli lupauksensa mukaisesti käymään kovasti ikävöimälleen kotipaikalle. Olimme sopineet, että hiihto suoritetaan kiirastorstaina. Kärsimys tai sitten ei. Lähtöajaksi sovittiin kello seitsemän aamulla, Pekkalan pirtin nurkalta. Hieronymus tuli paikalle sukset olalla. Tulomatkalla häntä vastaan oli tullut koiran kanssa varhaisella aamulenkillä ollut eläkkeellä oleva tuttu maatilan emäntä. Tuttujen kesken syntyy helposti keskustelua, turha koreus tai ujous ei vaivannut. Emäntä oli ihmetellyt Hieronymuksen asua ja suksia olkapäällä. Kysyi; minne matka? Vastattiin, että Viinakauppaan hiihtämällä. Tähän emäntä oli sanonut; jo niitä on vaikka minkälaisia hulluja.
Olemmeko sitten hulluja vai hulluttelijoita, matka kuitenkin alkoi vauhdilla. Edellisenä päivänä oli ollut lämmintä ja aurinkoista. Yöllä ollut pakkanen oli jäädyttänyt edellisen päivän kelkan jäljet jäisiksi ja luistaviksi. Hieronymys hiihti edellä työntämällä tasatahtista vauhtia. Itselläni oli täysi työ pysyä mukana. Onneksi alkuvauhti ei kestänyt kovin pitkään. Vauhti tasaantui ja matka jatkui maisemia ja luontoa tarkkaillen. Suunnilleen puolivälissä matkaa oli Kelloselän metsästysseuran maja, jonne saavuimme kolmen tunnin hiihdon jälkeen. Välillä olimme pitäneet kaksi viiden minuutin mittaista juomataukoa.
Nyt oli aika avata reppu ja ottaa vahvempaa murua rinnan alle. Mikä nautinto oli haukata eväänä olleesta juustomakkarasämpylästä ja kostuttaa suuta vielä lämpimällä teellä. Teehetki kesti noin viisitoista minuuttia.
Lähdimme jatkamaan matkaa ja mieltä lämmitti tieto siitä, että olimme ohittaneet puolimatkan.

Muutaman kilometrin jälkeen meitä uhkasi taivaalle noussut musta pilvi, joka alkoi tiputtaa märkiä lumia vielä kohtalaisen liukkaalle kelkan jäljelle. Luisto huononi jonkin verran. Tuli mieleen, pitääkö palata takaisin maantien varteen vai jatkaako eteenpäin. Onneksi lumisade ei kestänyt kovin pitkään eikä luisto heikentynyt kovin paljon. Matka jatkui ja voimat vähenivät. Pari kilometriä ennen määränpäätä kelkkareitti kääntyi tasaiselta tienpohjalta metsäisen matalan kummun kautta kohti määränpäätä. Nousukohta kummulle oli hieman epätasainen, edellä hiihtänyt Hieronymus horjahti ja putosi polvilleen, jääden kuitenkin sauvojen varaan. Taas mieleeni hiipi, pelko riittävätkö Hieronymuksen voimat perille asti. Kyllä riittivät.
Nuoruusaikana harrastettu kuulantyöntö ja aikuisena vuosia kestänyt hierojan ammatti olivat antaneet vahvat käsivarret. Hieronymus ponnisti sauvojen avulla itsensä seisoville jaloille ja lähti hiljalleen jatkamaan matkaa.
Poissa oli alkumatkan vauhti ja hurma. Voimia antoi tieto siitä, että kohta ollaan perillä. Eikä siinä mennyt kauaakaan, kun tulimme Ruuhijoen rantaan. Hieronymus katsoi ihmeissään edessä olevaa aukeaa ja kysyi; mikä paikka, mitä taloja? Selvitin, että talot joen toisella puolen olivat Ruuhenrannan vanhustentaloja ja tuonnempana Säästöpankintalo. Se oli meidän lopullinen määränpää. Hieronymuksen ryhti oikeni, sauvat iskeytyivät voimalla hankeen, eikä tarvinnut montaakaan työntöä, kun mies oli toisella puolen jokea ja auratun tien varressa. Ensin kulkumme johti sinne, mikä oli ollut matkaan lähtömme leikkimielinen syy. Näin tuli Viinakauppahihto rasvanahkaisten känsäkourien siunaamaksi. Asiointi kaupassa oli sujuvaa ja palvelu asiallista, vaikka kaksi asiakkaista oli hyvin toisenlaisia kuin muut

paikalla olleet. Sitä emme kerro, mitä ostettiin ja minkä verran, mutta ostokset maksettiin hien kostuttamilla setelirahoilla. Ne setelit olivat sellaisia, että niitä tienatessa oli tullut hiki ja niitä tuhlatessa hiki oli myös mukana oleva elementti. HIKI OMALLA TAVALLAAN SIUNAA JA PYHITTÄÄ KYSEISEN HIIHDON TARKOITUKSEN, EI VIINAKAUPASSA KÄYNTI.

Saijalla 17.11.2024
Olli Saariniemi