"Kokoan voimia Kuolajärven suurrynnistykseen"
Tieto Kuolajärven isojaosta levisi nopeasti eri puolille maata. Helsinkiläinen tekniikan ylioppilas Reino Lampi halusi jakotöihin kesäksi 1931.
”Kuolajärven liikamaan murtamiseen (2000 km rajoja ja metsätilit ym.) mahtuu pohjattomasti miehiä töihin...” vastasi maanmittausinsinööri Reino Ritvala. Lammen hakemus ei tärpännyt. Ritvala oli jo apulaisensa valinnut.
Maanmittausinsinööri Reino Ritvala asui talvet Karjalan Kannakseen Perkjärvellä siirtyen synnyinseudultaan lumien sulamisen tahdissa pohjoiseen, ensin Ouluun ja sieltä viimein Kuolajärvelle.
”Kokoan voimia Kuolajärven suurrynnistystä varten hiihtäen joka päivä vähintään 10 kilometriä”, kirjoitti Ritvala ystävälleen maanmittausinsinööri Olavi Onsilolle maaliskuun lopulla 1931.
Ritvala valmistautui töihin viiden ryhmän voimin eripuolilla laajaa erämaapitäjää.
Metsätilien sovittelijana
8. ja 9.6.1931 järjestetyssä Kuolajärven isoajakokouksessa sekä talolliset että valtion edustajat luopuivat metsätilivaatimuksista, sillä osapuolet totesivat tilityksen teon tulevan kalliiksi. Merkittävän päätöksen pohjana oli Ritvalan esitys.
”Minusta olisi tärkeintä saada Kuolajärvi tänä vuonna selväksi varsinkin kun onnistuin saattamaan asianosaiset sopimukseen siitä, ettei laajakantoisiin vuosia vieviin metsätileihin tarvinnut ryhtyä”, hän kirjoitti 29.6. Onsilolle.
Sen sijaan sopimus määrämittapuiden ottamisesta valtiolle kruununuudistilojen kohdalta yhteismetsäalueilla jäi tekemättä. Tinkaa ei lie ollut, sillä Ritvalan muistiinpanojen mukaan ”metsähallituskaan ei halunnut asiasta riitaa nostaa”.
Kokous määräsi Ritvalan apureineen pyykittämään kaikki valmiit tiet vain jakokuntien osalta. Vaasan maanjako-oikeus puolestaan määräsi hänet tangoittamaan ja paaluttamaan tien Sallan kirkonkylältä Lampelaan.
Työt Kuolajärvellä alkoivat ”laajemmassa mitassa” 10.6.1931.
Miksi yli 30 apuria päivässä?
Kesällä -31 Ritvalan alaisina urakoivat auskultantti, vanhempi ja nuorempi maanmittausharjoittelija, kaksi konttoriapulaista ja neljä itsenäisesti toimivaa kartoittajaa.
Töissä hääri myös kymmeniä kuolajärveläisiä. Ritvalan esimies, Oulun maanmittauskonttorin lääninmaanmittausinsinööri, kamarineuvos Juho Haataja tivasi alaiseltaan, että ”miten te voitte käyttää yli 30 apuria päivittäin”. Haatajan purkauksen syynä oli se, että jakotöihin piti käyttää mahdollisimman vähän valtion rahaa.
Kesäsää oli epävakainen. Työväki sairasteli. Kartoittaja J.V.Uotinen sairastui kurkkutautiin. Hänelle piti hankkia sijainen. Neuvottelutaitoisena miehenä Ritvala onnistuikin taivuttelemaan rahapulaa valittaneen Haatajan palkkaamaan Olavi Onsilon kartoittajaksi Kursuun.
Kursun lisäksi jakotöitä tehtiin Kurtilla, Sovajärvellä, Tuutijärvellä, Vuorijärvellä,Onkamossa ja Lampelassa.
Kartat kovassa käytössä
Kuolajärven kartat olivat kovassa käytössä isojaon aikana. Karttakopioita ei ollut, joten posti kuljetti karttoja Kuolajärven kylien sekä Kuolajärven ja Oulun välillä. Karttakääröt viipyivät matkalla 2-3 päivää.
Sadoista karttakääröistä posti hukkasi vain yhden. Käärön kohtaloa Ritvala peräsi Postihallituksesta saakka. Karttoja ei koskaan löytynyt.
Paljon työtä maastossa ja kirjoituspöytien ääressä vaatineet kartat olivat arvotavaraa. Oulun läänin Keskinäinen Paloapuyhdistys oli myöntänyt 60.000 silloisen markan vakuutuksen 200:lle Kuolajärven isojakokartalle.
Kartat ja muut postit risteilivät juohevasti kautta laajan pitäjän. Työtkin sujuivat, mutta säät eivät suosineet. Kurkkutaudista toipunut J.V. Uotinen kirjoitti Tuutijärveltä Ritvalalle 23.8.1931: ”...vallinneet sateet ovat hidastuttaneet työn suorittamista...mutta siitä huolimatta luulisin voivani tehdä pienet jakokunnat Sallan rajaan saakka...”.
Erkki Hautala
Kehnot säät eivät yksin vaivanneet, vaan vastuksia oli muitakin. Esimerkiksi uskottujen miesten ”palkkakapina”, josta kerrotaan seuraavassa osassa.