Hiihtäjät tauolla Sallatunturin majalla 1930-luvulla.
Kursun myrskyn jälkipuintia
Kursun kylän takamailla elokuun lopulla 1929 riehunut myrsky teki tuhoisaa jälkeä. Metsää lakosi runkokaupalla isolta alueelta. Metsähallitus sai reilun vuoden kuluttua luvan tuulenkaatosavottaan ehdolla, että puutavara viedään pois 15.4.1931 mennessä.
Vaan eipä asia tullut sillä selväksi. Kursulaisten mielestä tuulenkaadoista saadut rahat kuuluivat heille. He vauhdittivat vaatimustaan anomuksella, jossa vedottiin mm. siihen, että tuulenkaadot oli hakattu alueelta, jonka jo ennen hakkuiden aloittamista tiedettiin tulevan jakokuntalaisten hallintaan.
Ritvala puolusti kursulaisten vaatimuksia Oulun maanmittauskonttorille antamassaan lausunnossa. Samalle kannalle asettui hänen esimiehensä Juho Haataja maanmittaushallitukselle lähettämässään lausumassa.
Korvaus hehtaarimäärän mukaan
Tuulenkaadoista kertyi noin 67.000 markan potti. Maanmittauskonttori esitti sen jaettavaksi siten, että 62.000 markasta tiloille annetaan ei manttaalien vaan hehtaarien mukaan verollista maata, jonka tilat ovat verollepanopäätöksessä luovuttaneet jakokunnassa jaettavaan alueeseen.
Maaherran määräyksen mukaan maalla piti vielä suorittaa tukkipuiden osalta läpimittaluokitus eli oli laskettava kaikki sellaiset puut, joiden läpimitta oli vähintään 22 senttiä 6 metrin korkeudella. Sen sijaan pienpuut laskettiin kuutiometreissä.
Loppuosan 67.000 markasta katsottiin kuuluvan valtiolle tuulenkaatojen talteenotosta kertyneiden kulujen korvaamiseen.
Ilmeisesti kursulaiset saivat anomuksensa läpi, sillä Ritvalan papereista ei löydy kielteiseen päätökseen viittaavaa tietoa.
Sallan ehdotusjako hyväksyttiin
Vuoden 1933 alkupuolella metsäasiat olivat muutenkin esillä kun Sallan hoitoalueen metsänhoitaja Knut Valta ilmoitti Ritvalalle, että tulevana kesänä aloitetaan uudistalojen mailla valtiolle kuuluvien tukkien leimaus, joka vie aikaa kaksi kesää.
Valta tiedusteli minkä ajan kuluessa leimatut puut on hakattava. Ritvala vastasi: ”Hakkuuaikaa on 5 vuotta alkaen 28.9.1932, jolloin valtion ja talollisten lohkojako Kuolajärvellä sai lainvoiman”.
Sallan jakokunnan työllisti Ritvalaa apureineen koko vuoden. Hän laati talven aikana ehdotusjaon ja pyysi manttaalinomistajia hankkimaan lainhuudot alkuvuoden talvikäräjillä ja lähettämään lainhuudot hänelle vaatimuksella, että ellei niitä tule niin jakoakaan ei voida viedä eteenpäin.
Vaatimus tuotti tulosta, sillä ehdotusjako hyväksyttiin 10.6.1933.
Yllättävä runkoluku
Elokuussa Ritvala kirjoitti maanmittauskonttorille, että työt Sallan jakokunnassa olivat kesän aikana edistyneet hyvin.
Jakokunta, jonka esimiehenä toimi Albin Virkkula, oli yksimielisesti päättänyt, että metsätili suoritetaan runkolukuna lukemalla 6 metrin korkeudelta 6 tuumaa läpimitaltaan olevat puut. Runkoluvun arvioitiin kestävän pari viikkoa.
Lopputulos oli yllättävä, sillä mitat täyttäviä puita kertyi yhteensä noin 800.000 eli miltei puolet enemmän kuin mitä Ritvala oli arvioinut niitä olevan.
Urakka lienee ollut kova, sillä muhkea runkomäärä vielä luokiteltiin terveiin, vioittuneisiin, linjapuihin ja rakennushongiksi.
Pientä metsää jakokunnassa ei arvioitu.
”Silmäpuolitie” ja satoja rajapyykkejä
Jakokunnan rajoja oli Ritvala apureineen kesän 1933 aikana avannut yhteensä 398 kilometriä ja pystyttänyt 889 rajapyykkiä.
Töitä tehtiin tasaista vauhtia eri puolilla pitäjää. Esimerkiksi Sallan jakokuntaan rajoittuvassa Lampelan jakokunnan aloitetiin töitä. Loka-marraskuussa ehdittiin mitata 350 hehtaaria ja järjestää jopa palstanjakokokouskin.
Aikanaan erämaatieksi, neljän metrin levyiseksi ”silmäpuoli”-tieksi, rakennettu Kairanlahden-Vuorijärven tiestä Ritvala antoi lausuntonsa maanmittauskonttorille. Siinä todetaan, että mahdolliset tiealueen levitys- ja maaston leikkaustarpeet on isojaossa otettu huomioon. Tie oli pituudeltaan 36 kilometriä, rajapyykkejä 146 ja rajaviittoja 79 kappaletta.
Erkki Hautala
Seuraavassa osassa Ritvala tiedustelee Markus Eskeliseltä Ihistysjängän niittytien paikkaa. Kulkeeko se Rajakummun suonsilmäkkeen vai minkä paikan kautta.