Ruokailijoita kuolajärveläisessä pirtissä 1930-luvulla.
"Paljonko rahaa tarvitaan ensi kesän töpinässä"
Kuolajärveläinen kauppias Matti Alapeteri tiedusteli kirjeitse huhtikuussa 1932 maanmittausinsinööri Reino Ritvalalta kuinka paljon Kuolajärven lohkokunnan puolelta tarvitaan rahaa ”ensi kesän töpinään” eli rajojen avaamiseen.
”(Lohkokunnan) rahan saanti riippuu hakkuuluvasta Käsmäjoen yhteismetsäalueelle, ehkä 50.000 tai 100.000 runkoa. Olkoon kumpi tahansa voit tulla, mutta jos lupaa ei saada silloin isojako keskeytyy herra ties kuinka pitkäksi aikaa”, Alapeteri kirjoitti.
Ritvalan mukaan rajoja on avaamatta vielä noin 600 kilometriä ja että lohkokunnan osuus avaamiskustannuksista olisi noin 100.000 markkaa. Hän oli myös puolsi lupa-anomusta kirjoittamalla maanmittauskonttorille:
”Pidän suotavana, että Kuolajärven lohkokunnalle myönnetään hakkuulupa, jotta ensi kesän isojakorahoitukseen saadaan varoja”.
Toukokuun puolivälissä Alapeteri kirjoitti Ritvalalle lohkokunnan saaneen luvan 100.000 tukin myyntiin eli raha-asiat maanomistajien puolelta ovat kunnossa.
Miljoonaluokan kustannukset
Kuolajärven isojaon rajainkäyntikustannuksista valtio maksoi vuonna 1931 413.370 ja lohkokunta 413.370 markkaa. Valtion rahat kulkivat lääninhallituksen kautta Kuolajärvelle. Siellä palkkarahat työntekijöille tilitti nimismies Kaarlo Kaitera. Lohkokunnan puolella kasöörinä toimi puheenjohtaja.
Palstojen sijoituskokousten ja rajainkäyntien kulut koituivat ylivoimaisiksi 34:lle kruunun uudistalolle. Isojakoa ei haluttu keskeyttää, joten manttaalimiehet maksoivat uudistalojen kulut.
Ritvalan maanmittauskonttorille lähettämästä lausunnosta selviää minkälaisissa olosuhteissa uudistalolliset elivät 30-luvun Kuolajärvellä:
”Ainakin suurin osa näiden talojen haltijoista on siinä määrin ennestään velkaantuneita, jotta konnuiltaan pois joutuvat kun isojakokustannukset lankeavat lopullisesti maksettaviksi”.
Uudistalojen ja manttaalinomistajien asiamiehenä Matti Alapeteri lähetti tuomari Kaarlo Hillilän kautta valtioneuvostolle anomuksen, jossa pyydettiin valtiota maksamaan uudistalojen kaikki isojakokulut. Ritvala yhtyi anomukseen. Asiakirjoistaan ei selviä maksoiko valtio uudistalollisten kulut.
Kova tarve päästä töihin
Talvi 1931-32 oli Kuolajärvellä runsasluminen. 14.5.1932 Alapeteri kirjoitti Ritvalalle: ”Kesästä ei ole vielä tietoakaan. Lumi metsissä miltei liikkumatonta ja ilmat tavattoman koleat. Kesästä ei muuta tietoa kuin että vares on tullut”.
Kesä toki saapui ja työt päästiin aloittamaan. Kesäkuun lopulla Selkälän kylässä kartoittaja Veikko Järvi sai Ritvalalta kirjeen: ”Olen tulossa pian. Tehkää te vain töitä rauhallisesti ja reippaasti. Pannaan sitten täysi höyry päälle kun saavun”.
Tuonakin kesänä pitäjän miehiä pyrki töihin runsain määrin. Raatikan kylästä kirjoitti Aulis Salmijärvi:
”Minulla, veljelläni ja isälläni on kova tarve päästä ansiotöihin, sillä muuten emme voi enää tulla toimeen”. Salmijärvi kertoi sairastaneensa talvella pahan korvatulehduksen, jonka sairaalakulut hän joutui lainarahoilla maksamaan. Nyt lainat piti maksaa, joten työtä tarvittiin.
Lohkojako sai lainvoiman
Kesä -32 oli edellisten kesien tapaan työntäyteinen. Rajoja avattiin satoja kilometrejä vaihtelevissa olosuhteissa.
Kuolajärven isojaon eräs merkittävä päivämäärä oli 29.8.1932. Silloin puoliltapäivin alkoi kirkonkylän suojeluskuntatalossa Kuolajärven lohkokunnan mukaan lukien Kuusamon Liikasenvaaran jakokunnan isojaon loppukokous.
Kokouksen päätöksistä ei valitettu. Näin isojako valtion ja talollisten välillä saavutti lainvoiman 28.9.1932. Jakotyöt eivät suinkaan vielä päättyneet, vaan uutena savottana alkoivat jakokuntien rajainkäynnit palstanjakokouksineen ja muine töineen.
Jakokuntia jaettiin aluksi päällekkäin lohkojaon kanssa. Siitä aiheutui hankaluuksia, sillä karttoja oli liian vähän.
Ritvala aloitti jakotyöt syyskuussa Sallan jakokunnassa. Onkamon jakokunnassa jakoi Väinö Taskinen, Aatsingissa Paavo Viitanen ja Tuutijärvellä Holger Nordlund.
Erkki Hautala
Seuraavassa osassa Kursun jakokunta vaati valtiolta korvauksia tuulenkaadoista.